Verotus ja tulli

Ks. Lauri Mannio: Sähköisen kaupankäynnin verotus s. 329-386, teoksessa Juha Laine (toim.) Verkkokauppaoikeus (WSLT 2001) ja verohallinnon verkkosivusto http://www.vero.fi

Sähköisen kaupankäynnin verotus tapahtuu periaatteessa vastaavien sääntöjen mukaan kuin muunkin kaupankäynnin verotus. Kansainväliseen verkkokauppaan ei myöskään liity erityisiä tulli- tai verosäännöksiä, vaan sovellettavaksi tulevat normaalia kauppaa koskevat säännöt sekä kansain-väliset tulli- ja verosopimukset sekä mahdolliset maiden väliset kahden-keskiset sopimukset.

Suomessa verovelvollinen yritys maksaa tuloveroa Suomessa myös verkkokaupankäynnistä saamastaan tulosta riippumatta siitä, mihin maahan myynti tapahtuu tai missä maassa yrityksen palvelin sijaitsee. Tämän lisäksi verkkokaupan kautta myytävät tuotteet ovat yleensä myös arvonlisäverotuksen kohteena.

Verojen ja tullien http://www.tulli.fi määräytyminen riippuu osaltaan siitä, tapahtuuko myynti johonkin Euroopan unionin jäsenmaahan vai EU:n ulkopuolelle. Osaltaan merkitystä on myös sillä, harjoittaako yritys suoraa vai epäsuoraa kaupankäyntiä. Verotuksen kannalta epäsuoraan sähköiseen kaupankäyntiin ei juuri liity uutta oikeudellista problematiikkaa. Sen sijaan suoraan sähköisen kaupankäynnin yhteydessä esille saattaa nousta useita kansainväliseen vero-oikeuteen liittyviä kysymyksiä.

Tuloverotus ja sähköinen kaupankäynti

Tuloverotuksessa suomalaista verkkokauppayritystä verotetaan normaalisti Suomen verosäännösten (laki elinkeinotulon verottamisesta 360/1968 ja tuloverolaki 1535/1992) mukaisesti. Tämä koskee myös ulkomaisesta toimipaikasta saatua tuloa. Suomalainen yritys, joka harjoittaa liiketoimintaa ulkomailla, voi joutua verotettavaksi toiminnan sijaintivaltiossa eli lähdevaltiossa kyseisen maan verolakien mukaisesti. Kaksinkertaisen verotuksen syntyminen on kuitenkin estetty joko Suomen sisäisellä lainsäädännöllä tai Suomen ja toimintavaltion (lähdevaltion) välisen vero-sopimuksen kautta.

Epäsuora sähköinen kaupankäynti on tuloverotuksen kannalta hyvin pitkälle rinnastettavissa perinteiseen kaupankäyntiin. Tietoverkko kuitenkin mahdollistaa kansainvälisen kaupankäynnin aikaisempaa vähäisemmin liittymin toimintavaltioon. Edellytyksenä, että toimintavaltiolla on oikeus verottaa yritystä (Suomen tai muun kotivaltion lisäksi), on kiinteän toimipaikan muodostuminen. Mikäli toimintavaltion verokanta on korkeampi kuin Suomessa, aiheutuu tästä lisärasitus verotuksessa.

Käytännössä lienee varsin todennäköistä, että epäsuoraa sähköistä kauppaa Suomesta harjoittavalle yritykselle syntyy velvollisuus maksaa tuloveroa Suomen ulkopuolelle. OECD:n malliverosopimuksen mukaisesti epäsuoraa sähköistä kauppaa harjoittava yritys voi nimittäin pääsääntöisesti perustaa myös jakeluvaraston tai vastaavan maahan, jossa sillä on paljon, ilman että kiinteän toimipaikan katsotaan muodostuvan.

Suorassa sähköisessä kaupankäynnissä kaupan kohteena oleva hyödyke siirretään asiakkaalle tietoverkon kautta. Myös muut kaupanteon kannalta keskeiset toimet hoidetaan pääsääntöisesti sähköisesti. Tämä voi aiheuttaa useita kansainväliseen verotukseen liittyviä ongelmia.

Suoraa sähköistä kauppaa harjoittavan yrityksen on periaatteessa helppoa toimia useassa maassa verotuksellisessa mielessä vähäisin liittymin, koska kaupan kohteena olevan aineettoman tuotteen valmistamisesta ja siirtämi-sestä asiakkaille ei aiheudu samanlaisia investointeja kuin fyysisten tuotteiden valmistamisesta, varastoinnista ja siirtämistä aiheutuu. Miten siis määritellään yrityksen kotivaltio ja miten kiinteän toimipaikan käsite määrittyy tällaisessa tilanteessa?

Arvonlisäverotus ja sähköinen kaupankäynti

Arvonlisäverotuksessa kotimaisen normipohjan muodostaa arvonlisäverolaki (1501/1993). Lain mukaan määrittyy arvonlisäverokanta kotimaan sisäisessä myynnissä sekä tavaran tuonnissa EU:ssa ja sen ulkopuolelta. Euroopan unionin sisäisesti arvonlisäverotusta on yhtenäistetty merkittävästi menettelytapakysymysten ja niihin liittyvien käsitteiden osalta. Sen sijaan arvonlisäverokannat EU:n jäsenvaltiossa vaihtelevat huomattavasti.

Epäsuorassa sähköisessä kaupankäynnissä tavaroiden myynnin arvonlisäverotuksessa tavaran sijainnilla luovutushetkellä ja sillä, mihin se luovutetaan, on keskeinen merkitys. Pääsääntönä on, että suomalainen myyjä on velvollinen lisäämään tuotteen myyntihintaan arvonlisäveron ja tilittämään sen veroviranomaisille, mikäli tavara on myyty Suomessa. Mikäli suomalainen verkkokauppaa harjoittava yritys myy tavaraa Euroopan unionin alueella olevalle ostajalle, määrittyy verovelvollisuus ja verotusvaltio ostajan verotusaseman mukaan.

EU:n ulkopuolelle suuntautunut tavaran vienti Suomesta tai muista EU-maista on verovapaata ulkomaankauppaa. Tällöin ostaja joutuu maksamaan tuonnin arvolisäveron kotimaansa verokannan mukaan. Tavaran tuonnista EU:n ulkopuolelta joudutaan maksamaan arvonlisävero ja tulli.
(Ks. tarkemmin http://www.tulli.fi/tietoa_ja_ohjeita/tullineuvonta/top10/Internet-kauppa.html)

Suorassa sähköisessä kaupankäynnissä digitaalisessa muodossa olevan hyödykkeen luovutus katsotaan palvelun luovutukseksi, joka aiheuttaa sen, että verotusvaltio määrätään palveluiden myyntimaasäännösten perusteella. Myyntimaa eli maa missä palvelun myynti verotetaan määritellään arvonlisäverolaissa palvelun luonteen perusteella. Myyntimaana pidetään yleensä maata, jossa palvelu pääasiallisesti tulkitaan kulutetuksi, ja se voi olla myyjän maa, ostajan maa tai palvelun fyysinen suorituspaikka.

Päivitetty:
29.10.2003 Helena Tirronen, helena.tirronen@tamk.fi